• Buffer Enterprises -yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

Bruce Buffer pelaa internetissä Full Tilt Pokerin sivustolla.

Bruce Buffer

Bruce Bufferia ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi henkilöksi. Itse asiassa ainoa hänen ääntään surempi voima on hänen halunsa olla paras kaikessa, mihin hän sitten ikinä ryhtyykään.

Bruce syntyi Oklahoman osavaltiossa sijaitsevassa Tulsan kaupungissa toukokuussa 1957. Nykyään hän on erittäin menestynyt liikemies ja toimii Buffer -yhtiöiden toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Vaikka Bruce onkin menestynyt liike-elämässä, hänet tunnetaan yleisemmin kamppailulajien parista.

Bruce tunnetaan "Kampailulajien äänenä", ja hän matkustaa ympäri maailmaa Ultimate Fighting Championship -liiton (UFC) asialla valvoen korkealla profiililla järjestettyjä, intohimoisen yleisön seuraamia otteluita.

Kamppailulajien lisäksi Bruce on kilpaillut myös pokerin parissa, jossa hän on niittänyt mainetta kovana kilpailijana niin käteispeleissä kuin turnauksissakin. Vain kolmen vuoden aikana hän on sijoittunut monta kertaa korkealle, mukaan lukien kolme World Poker Tour -kiertueen palkintosijoitusta ja koko joukko finaalipöytäsijoituiksia.

Mikä hänen päämääränsä sitten on? Tietenkin mestaruus. Ja kenellä tähän voisi olla vastaansanomista?

Voit löytää Brucen pelaamasta internetissä Full Tilt Pokerin sivustolla. Jos aiot pelata hänen kanssaan, pidä varasi, sillä meno on hurjaa.