• Lempinimi: "Tanskandoggi"
  • Ainoa kolme WPT-titteliä voittanut pelaaja
  • Sijoittui People-lehden äänestyksessä 50:n seksikkäimmän miehen joukkoon 2004

Gus Hansen

Olen syntynyt vuonna 1974 Kööpenhaminan lähellä ja nuoruudessani harrastin paljon urheilua, etenkin tennistä. Pukuhuoneissa ja leireillä jollakulla oli aina korttipakka mukanaan ja niinpä hyvin pienestä pitäen tuli tavaksi pelata korttia pikkupennosista. Ja pikkuhiljaa panokset kasvoivat...

Minua on aina kiinnostanut numeroiden kanssa pelaaminen ja matematiikka. Lukiossa törmäsin backgammoniin ja tykästyin siihen toden teolla. Harjoittelin intensiivisesti ja lopulta tunsin olevani valmis testaamaan taitojani ympäri maailmaa. Päädyin lopulta New Yorkiin, jossa kiertelin klubeilla pelaamassa backgammonia and gin rummya, ja samalla pyörin sellaisten tyyppien kanssa kuten Huckleberry Seed ja Phil Laak. Niihin aikoihin tutustuin erilaisiin pokeripeleihin, mukaan lukien Stud-peleihin.

Pelasin WSOP:ssa ensimmäistä kertaa vuonna 1996, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna on helppo sanoa, ettei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon, sillä en ollut pelannut No-Limit Hold 'emia juuri lainkaan sitä ennen. Pelini loppui siis jo ensimmäisenä päivänä ja päätinkin, että alan heti harjoitella enemmän, testailla erilaisia käsiä ja kokeilla erilaisia pelityylejä. Siitä lähtien kokeileminen ja pelityylien sekoittaminen on ollut osa peliäni.

1998 huomasin pelaavani enemmän pokeria kuin backgammonia ja huomasin matkustavani Las Vegasiin lähes kaiken aikaa. Kun vuoden 2002 WPT alkoi, oli selvää, että kehittämäni löysä ja aggressiivinen tyyli tuntui purevan heti, niin rahan ansaitsemista kuin mainettakin ajatellen.

Gus Hansen

Voitin WPT:n Five Diamond World Poker Classic -tapahtumassa $10 000:n No-Limit Hold 'em -turnauksen. Samana vuonna putsasin toisenkin tapahtuman, $10 000:n No-Limit Hold' em Championship -turnauksen WPT:n L.A. Poker Classic -tapahtumassa Los Angelesissa.

WPT:n toisella kaudella voitin kutsuvieraille tarkoitetun Bad Boys of Poker -turnauksen ja vuoden 2004 alussa voitin neljännen WPT-tittelini Caribbean Adventure -turnauksessa. Minulla oli mahdollisuuksia voittaa myös viides titteli, mutta jouduin tyytymään kolmanteen sijaan Bellagion Five Diamond -turnauksessa kun en pärjännyt taskukympeillänit vastustajalleni, jolla oli A-Q.

WPT:n kolmannella kaudella pääsin jälleen finaalipöytään, mutta päädyin kolmannelle sijalle Bay 101 Shooting Stars -turnauksessa. Nuo neljä WPT-voittoa ja viisi finaalipöytäsijaa ansaitsivat minulle paikan WPT:n Walk of Famella samana vuonna kuin se aloitettiin.

2005 päätin pelata vähemmän turnauksissa ja keskittyä rahapeleihin. Vaikka turnauspelini olikin hieman ruosteessa, selvisin finaalipöytään asti FullTiltPoker.Net Pokerin Invitational from Monaco -tapahtumassa ja voitin Poker Superstars Invitationalin Grand Final -turnauksen .

Vuonna 2006 osallistuin yhä harvemmin turnauksiin ja muihin tapahtumiin. Pelasin kuitenkin High Stakes Poker -ohjelmassa, jossa voitin sarjan historian suurimman potin ($575 700) voittaessani Daniel Negreanun kuutosparin viitosparilla pöydän ollessa 9-6-5-5-8.

Kun en ole pelaamassa turnauksissa, osallistun usein Bellagion isoon rahapeliin ja pelaan yleensä jopa 13:a erilaista peliä vastustajinani muun muassa Phil Ivey, Chip Reese, Doyle Brunson, Barry Greenstein ja David Benyamine.

Netissä pelaan yleensä high-limit Pot-Limit Omaha- tai Omaha 8/B Limit -pelejä FullTiltPoker.comissa. Joskus minut saattaa myös löytää matalien panosten Limit Hold 'em- ja Razz-pelien parista, samoin matalien limiittien Sit & Go -pelien parista ja joistakin FullTiltPoker.comin suurista turnauksista.

Silloin kun en pelaa pokeria, minut löytää useimmiten pelaamasta joko golfia, tennistä, squashia tai jalkapalloa, sillä olen huomannut, että urheilemisen ja treenaamisen avulla saatava fyysisen kestävyys auttaa minua myös pelaamaan parempaa pokeria.

Toimin myös kommentaattorina sekä tanskalaisissa että amerikkalaisissa tv-ohjelmissa. Olen myös aina valmis lähtemään mukaan korkeiden panosten backgammon-otteluun.

Asun nykyisin Monacon Monte Carlossa, missä vietän aikaani perheeni kanssa, etenkin sisarentyttäreni Sallyn, josta tulee vielä joku päivä ensimmäinen pokerisuojattini.


Gus Hansen

Full Tilt Poker Facts About Gus Hansen

  • Learned how to speak English by listening to Pink Floyd albums.
  • Competitive, high-stakes Yahtzee! Player.
  • Was voted one of the 50 Sexiest Men by People Magazine in 2004

Vieraile virallisilla kotisivuilla Gus Hansen.