• Kirjoittanut bestsellerin Positively Fifth Street
  • Sijouttui viidenneksi vuoden 2000 WSOP:n pääturnauksessa
  • Voittanut urheilujournalismista jaettavan Peter Lisagor -palkinnon
  • Työskentelee tällä hetkellä Poker: The Story of America -kirjan parissa

Jim McManus oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan vuoden 2000 World Series of Poker -turnauksessa. Hänen menestyksensä pääturnauksessa ei kuitenkaan ollut kiinni tuurista, vaan siitä, että hän on melkoisen hyvä pelaamaan korttia. Hän on pelannut pokeria aina siitä lähtien, kun hänen isovanhempansa opettivat hänet pelaamaan peliä New Yorkin Bronxissa vuonna 1960. Vaikka Jim viettikin lapsuutensa Bronxin kaupunginosassa, hän on ylpeä kutsuessaan itseään chicagolaiseksi. Hänen on silti ollut vaikeaa lopettaa New York Yankees -joukkueen fanittamista, vaikka omissa häissään Beringinmerellä vuonna 1992 hän onnistuikin pitämään päässään White Sox -lippalakkia. Hän halusi varmistaa, että hänen morsiamensa Jennifer tiesi, mihin on päänsä työntämässä.

Jim on kirjoittanut neljä romaania, mm. Carl Sandburg -palkinnon voittaneen Going to the Sun -kirjan sekä novellikokoelman, kaksi runokokoelmaa ja kaksi tietokirjallisuudeksi luokiteltavaa kirjaa. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. lehdissä New York Times, Los Angeles Times, Esquire, Harvard Magazine sekä useissa antologioissa.

Jim McManus

Keväällä 2000 Jim lähti Las Vegasiin tekemään juttua WSOP-turnauksesta Harper's-lehdelle. Alunperin hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa artikkeli naispelaajien kasvavasta menestyksestä WSOP-turnauksissa sekä turnauksen isännän Ted Binionin murhasta. McManus kuitenkin päätti, ettei aio jäädä passiiviseksi tarkkailijaksi. Hän käytti Harper's-lehdeltä saamansa etumaksun osallistuakseen pääturnauksen satelliittiin ja onnistui päihittämään yhdeksän vastapelaajaansa, mukaan lukien Hasan Habibin kaksinpelissä ja pääsi siten osallistumaan itse päätapahtumaan. Oli menestyksen taustalla sitten McManusin pelaamat kotipelit, tietokonepokerin parissa vietetyt tunnit tai halu pystyä kirjoittamaan aiheesta paras mahdollinen artikkeli, McManus joka tapauksessa taisteli tiensä finaalipöytään asti, tullen lopulta viidenneksi ja voittaen lähes 250,000 dollaria. Hasan, jonka McManus voitti satelliitti-turnauksessa, sijoittui neljänneksi ja T.J. Cloutier, jonka No-Limit Hold 'emia koskevat opetukset Jim oli pannut mieleensä matkallaan Las Vegasiin, tuli toiseksi häviten samoilla A-Q -korteilla, joilla Jim hävisi riverissä Hasanin nelosille.

Jimin artikkeli oli Harper's-lehden kansijuttu ja se sisällytettiin kirjaan The Best American Sports Writing vuonna 2001. Kirjaversio, Positively Fifth Street, oli New York Timesin bestseller-kirja sekä Amazon.com -sivuston toiseksi myydyin kirja, jonka päihitti ainoastaan Harry Potter ja Feeniksin kilta. Time-lehti kutsui Fifth Street -kirjaa "kunigasvärisuoran kirjalliseksi vastineeksi", Men's Journal sanoi kirjan olevan "ällistyttävä" ja "uskomattoman viihdyttävä", minkä lisäksi New York Times kehui kirjaa "taitavasti rakennetuksi", "ilahduttavaksi" ja "yhtä jännittäväksi kuin mikä tahansa jännityskirja." CardPlayer-lehden arvostelussa Daniel Negreanu kutsui kirjaa "mestariteokseksi, joka kuuluu jokaisen pokerifanin kirjahyllyyn."

Vaikka Jim työskenteleekin yhä täyspäiväisenä kirjailijana ja osa-aikaisena yliopistoprofessorina, ei hänen menestyksensä pokerissa jäänyt tuohon yksittäiseen turnaukseen. Sittemmin hän on pelannut WSOP:n finaalipöydässä kahdesti ja on yltänyt palkintosijoille yli 20 kertaa. Hän tuli viidenneksi vuoden 2006 National Heads-Up Poker Championship -turnauksen, jossa hänet päihitti Chris Ferguson, joka voitti myös tuon kuuluisan WSOP:n pääturnauksen vuonna 2000.

Kun hän ei ole tutkimassa pokerin historiaa, opettamassa aihetta Chicagon School of the Art -instituutissa tai pelaamassa live-turnauksissa, Jim McManusin voi löytää pelaamasta matalien ja keskisuurten panosten pöydissä FullTiltPoker.com -sivustolla.