- Yksi WPT-mestaruus
- Yksi WSOP-ranneke
- CardPlayer-lehden “Vuoden läpimurtopelaaja” vuonna 2005
Michael Gracz pelaa internet-pokeria vain Full Tilt Poker -sivustolla.

Michael Graczin tapana on ollut muuttaa hänelle jaettu käsi toiseksi. Gracz on peloton päätöksentekijä, joka tietää, kuinka päästä eroon häviöön johtavasta kädestä, samalla kun hän jo suunnittelee seuraavaa iskuaan.
Gracz syntyi Puolassa vuonna 1980 yhtenä maan epävakaimmista ajoista. Gdanskin telakan tavalliset työntekijät, sähkömiehet, putkimiehet ja puusepät, haastoivat Neuvostoliiton ylivallan. Heidän toimiensa ansiosta erilaisia rajoituksia alettiin poistaa, ja niin myös Graczin perhe muutti Yhdysvaltoihin Michaelin ollessa vain neljän vanha. Siitä lähtien Graczin perhe on pitänyt Pohjois-Carolinaa kotinaan.
Michaelin intohimo peleihin ja peliteoriaan syttyi jo varhaisessa vaiheessa. Hän ahmi jokaisen pelejä käsittelevän kirjan ja etsi jatkuvasti uusia näkökulmia ja voittotaktiikoita. Teini-iässä Gracz sai työpaikan pelikaupasta, minkä ansiosta hän sai käsiinsä yhä enemmän luettavaa.
Yliopiston jälkeen hän ansaitsi rahaa tarjoilijana ja pelasi pokeria paikallisilla kasinoilla harrastusmielessä. Michael huomasi pian ansaitsevansa pokerilla enemmän viikossa kuin tarjoilijan töillä kuukaudessa, eikä tältä entiseltä kauppakoulun opiskelijalta kestänyt kauan ymmärtää, että uranvaihto voisi olla hyvä ajatus.
Aivan samoin kuin lapsena, Michael halusi oppia kaiken mahdollisen pokerista. Hän katsoi turnauksia televisiosta ja unelmoi pääsevänsä joskus itsekin finaalipöytään. Ollessaan 24-vuotias Michael teki ystäväänsä suuren vaikutuksen luonnollisella lahjakkuudellaan. Ystävä päättikin maksaa Michaelin $5 000 turnausmaksun Trump Poker Classic -turnaukseen Atlantic Cityssa. Tätä sijoitusta ystävän ei tarvinnut katua. Gracz nimittäin voitti koko turnauksen ja ansaitsi lähes $300 000.
Tässä vaiheessa Michael oli töissä myyjänä ja pelasi pokeria vain viikonloppuisin, mutta jälleen kerran pokerin kutsu oli liian voimakas vastustettavaksi. Michael tiesi sisimmässään pystyvänsä pelaamaan ammattilaisena, ja niinpä hän lopettikin kahdeksasta neljään työnsä. Hänen onnekseen päätös osoittautui hyvin pian oikeaksi. Puolen vuoden kuluessa Gracz oli voittanut World Poker Tour -turnauksen, World Series -kultarannekkeen ja yli $2 miljoonaa palkintorahoina. Tämän upean alun ansiosta CardPlayer-lehti nimesi Graczin “vuoden 2005 läpimurtopelaajaksi”.
Tämän jälkeen Michael on menestynyt tasaisesti pokerimaailmassa. Vuonna 2007 hän esimerkiksi ylsi kaksi kertaa World Series -turnaussarjan finaalipöytään. Kun Michael ei vietä aikaansa perheensä, ystäviensä tai morsiamensa kanssa, voit löytää hänet golf-kentältä tai Full Tilt Pokerin sivustolta.



