- Kaikkien aikojen eniten tienannut romanialaispelaaja
- Yli $1 miljoonan turnausvoitot uralla
Mihai pelaa netissä Full Tilt Pokerissa.

Mihai Manole varttui Targovistessa, joka on pieni romanialaiskaupunki 80 kilometrin päässä Bukarestissa. Lukion jälkeen Mihai muutti maan pääkaupunkiin opiskelemaan tietotekniikkaa Bukarestin University Politehnicaan, josta hän valmistui vuonna 2009.
Opiskeluaikoinaan Bukarestissa Mihai vietti lukemattomia tunteja Counter-Strike-pelin parissa (ensimmäisen persoonan ammuntapeli), ennen kuin kämppäkaveri tutustutti hänet pokeriin. Hän rakastui peliin välittömästi.
Full Tilt -tiimin Gus Hansenin, Phil Iveyn ja Howard Ledererin kaltaisten pelaajien seuraaminen televisiosta innoitti Mihaita ottamaan pelin tosissaan. Hän aloitti pelaamalla freerolleissa netissä aina kun mahdollista, mistä hän sai sekä itseluottamusta että tarpeeksi ison pelikassan, jotta saattoi siirtyä isompiin panoksiin. Joukko netissä saavutettuja voittoja vakuutti Mihain siitä, että hän oli valmis valloittamaan live-turnausareenat.
Mihain ensimmäinen iso voitto tuli marraskuussa 2007 Caribbean Poker Classicissa St. Kittsissä. Hän raivasi tiensä 153 pelaajan joukosta toiselle sijalle ja lunasti ensimmäisen kuusinumeroisen voittonsa vieden kotiin yli $120K. Tämä romanialainen pisti paremmaksi seuraavana kesänä, kun hän nappasi viidennen sijan $2 000 WSOP* No Limit Hold 'em -tapahtumassa ja voitti yli $150K:n palkintorahat.
Syyskuussa 2009 Manole saavutti toistaiseksi suurimman voittonsa, kun hän ylsi neljänneksi EPT Barcelona Main Eventissä ja voitti yli $350 000 dollarin palkintorahat. Kaikkiaan Mihai on nyt tienannut turnauksista yli $1 miljoonan palkintorahat, minkä ansiosta hän on kaikkien aikojen menestyksekkäin romanialainen pokerinpelaaja.
Mihai asuu edelleen Bukarestissa, ja kun hän ei ole pokeripöydässä, hän haastaa mielellään kaverinsa tenniksessä tai jalkapallossa. Jos haluat nähdä "MihayM:n" tositoimissa, löydät hänet pelaamassa netissä Full Tilt Pokerissa.


