- Lempinimet: "Z" ja "The Bald Eagle"
- 2 WSOP-ranneketta
- Tunnettu peliteoreetikko
Steve Zolotow pelaa Internetissä ainoastaan Full Tilt Poker -sivustolla.
Steve on ollut pelaaja koko ikänsä. Pokeria hän on pelannut niin kauan kuin hän itse muistaa. Steve halusi alunperin tulla näyttelijäksi, mutta ei pystynyt elättämään itseään näyttelijän töitä tekemällä. Häntä ei kiinnostanut ajaa taksia tai toimia baarimikkona, joten hän teki ainoan loogisen ratkaisun ja ryhtyi uhkapeluriksi.
Steve on aina pelannut säännöllisesti pokeria siitä huolimatta, että Steve elätti itsensä lähinnä pelaamalla backgammonia vuosina 1965-80 ja sen jälkeen lyömällä vetoa urheilutuloksista vuosina 1980-95. 1990-luvun keskivaiheilla Steve päätti keskittyä pokerin pelaamiseen. Aluksi hän pelasi lähinnä rahapeleissä, mutta viime aikoina hän on keskittynyt yhä enemmän turnauksiin.
Koska Steve aloitti uransa rahapelien pelaajana, hänen pelityylistään on kehittynyt tiukka ja kurinalainen. Turnauksissa tämä tyyli on johtanut useisiin palkintosijoihin, mutta vain harvoihin voittoihin. WSOP-tapahtumissa Steve on yltänyt palkintosijalle 30 kertaa events ja on voittanut kaksi WSOP-ranneketta. Hän on lisäksi päässyt palkintosijalle kuudessa WPT-turnauksessa ja kahdesti hän on pelannut tiensä finaalipöytään asti. Hieman myöhemmin hän tuli kolmanneksi televisioidussa "FullTiltPoker.Net Global Poker Challenge" -tapahtumassa.
Steve pitää matkustamisesta ja hän on voittanut turnauksia Australiassa, Ranskassa ja Tunicassa, minkä lisäksi hän on yltänyt palkintosijoille Lontoossa, Irlannissa, Kaliforniassa ja Atlantic Cityssä. Hän pitää myös pokerista lukemisesta sekä siitä kirjoittamisesta. Kun hän ei tunne oloaan liian laiskaksi, hän kirjoittaa juttuja Card Player -lehteen
Hänen akateeminen taustansa (kandidaatin tutkinto tilastotieteissä, maisterin tutkinto taloustieteissä) on ehkä vaikuttanut Steven hieman intellektuelliin lähestymistapaan kohti pokeria. Hän pelaa kaikkia pokerin muotoja hyvin ja häntä hieman harmittaa se, että No-Limit Hold 'em on niin dominoivassa osassa muihin pokeripeleihin nähden.
Steven lempipuuhaa on myös pokerista puhuminen. New Yorkissa asuessaan hän oli osa Mayfair No-Limit Hold 'em -ryhmää, johon kuuluivat myös Howard Lederer, Erik Siedel, Dan Harrington, Jay Heimowitz ja muita erittäin hyviä pelaajia, jotka eivät kuitenkaan ole yhtä tunnettuja. Pelisession jälkeen he usein keskustelivat lähibaarissa pokerin pelaamisesta valomerkkiin asti. Pian nämä keskustelut vaikuttivat parantavan heidän peliään huomattavasti.
Siitä huolimatta, että Steve asuu nykyisin Las Vegasissa ja matkustelee paljon, hän palaa säännöllisesti Manhattanille. Hän pitää yhä lähibaarissa notkumisesta, pokerista keskustelemisesta ja biljardin pelaamisesta. Itse asiassa, hän pitää siitä niin paljon, että hän ryhtyi osakkaaksi muutamaan suosikkipaikkaansa. Steven voi nähdä Avenue A:lla New Yorkissa (Nice Guy Eddie's, Doc Holliday's, Library tai Julep) tai sitten Houston Streetillä (Vasmay Lounge). Kunhan Steve on maisemissa, hän on aina valmiina jutusteluun - jos keskustelut pokerista kiinnostavat.



